Blogi uuteen uskoon?

Olen, ihan totaalisesti ikävöinyt tänne kirjoittamista. Olen kirjoitellut blogia nyt reilut 2v, mutta nyt on ollut kyllä jonkinmoinen tauko tässä kirjoittelussa, viime kuukausi meni ihan sumussa. Viimeinen postaus on syyskuulta. MITÄ?!?! Syyskuulta.. Nyt on kyllä päivän kirjat sekaisin, kun ennen bloggasin n. kerran viikossa tai enemmänkin. Mutta syy tähän, etten ole kirjoitellut on yksinkertaisesti se, etten vaan ole keksinyt mitään aiheita kirjotettavaksi, koska mun elämässä ei vaan tapahdu enää mitään semmoista mullistavaa niinkuin joskus. Kotona menee suurin osa ajasta yksin nyhvöttäen, tai sitten matin luona ja harvoin näen kavereita. Kaipaisi jotain uutta tää elämä, mutta mitä. Niin, siinäpä vasta kysymys. Ensinnäkin, elämässä olisi jotain sisältöä jos olisi töitä. Mutta ei, ei vaan löydy. Ja haastattelut, kaikki haastattelut johon pääsen on suorastaan puhelinmyyntiä, 3 viikon kidutus enialla, ei enää ikinä! 

Olen miettinyt oikeasti uudelleenkouluttautumista ja olen sen päättänyt. Ensikeväänä haen ensimmäisenä kokkikouluun (kyllä, heh!), toisena on lähihoitaja ja sitten viimesenä vaihtoehtona varmaan merkonomi. Ja tässähän on se ihana puoli, että mun ei tarvitse 3 vuotta kiduttaa itteäni siellä, vaan voin valmistua jo kahdessa vuodessa jo alla olevan tutkinnon takia. Tottakai se sitten tarkottaa kaupungin opiskelija-asuntoon muuttamista ja uusien opintolainojen ottamista, ja sitä että minun ja matin yhteenmuutto siirtyy ja siirtyy edelleen. Ihan perseestä, mutta kerkeepä ainakin miettiä. Ja mitä opintolainoihin tulee, yksi on jo.. Eli se tekisi melkein 10 000€ laskun tulevaisuuteen. Mutta kun tämä suomen järjestelmä on ihan perseestä, että ei voi opiskella näillä leveysasteilla ilman lainaa, koska niitä töitä ei ole. Ei kertakaikkiaan ole. Mutta pidemmittä puheitta, tässä sekalaisia kuvia 1,5kk ajalta.

Heipsulivei!

Terve kaikille lukijoille! Yleensä aloitan kaikki postaukset anteeksipyynnöillä, koska olen unohtanut totaalisesti tämän koko blogin olemassaolon. No, kysympäs nyt itseltäni, että mitä mulle kuuluu. Mulle kuuluu hyvää isolla H:lla. Tai no, tälläistä työttömän perusarkeahan tämä pääsääntöisesti on, Töitä ei löydy, niitä ei ole ja työkkäri, sossu ja kela ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Tästä kaikesta huolimatta parisuhderintamalla menee hyvin. Eilen illalla kävimme Kajaanin Sulossa syömässä hyvin valkosipulisia ruokia (valkosipuliviikot, nam!). RAKASTAN valkosipulia, tungen sitä joka ruokaan, ainakin 5-8 kynttä, se on vaan niin hyvää ja terveellistä. Oli ihanaa käydä syömässä kun muuten on vaan sellaista perusarkea tämä elämä, eikä sekään haittaa koska arjestahan tämä elämä muodostuu. No kuitenkin, olen hurahtanut taas neulomiseen, siis totaalisesti. Normaalisti mulle tulee vaan semmosia puuskia että joo, neulompas nytten, jeejee enkä sen kummemmin edes ajattele asiaa. Nyt kuitenkin olen saanut tehtyä sukat, kahdet lapaset, toiset sukat, tällä hetkellä työnalla on tilaustyönä polvisukat ja uusi tuubihuivi. (kuvat ja postaus ovat olleet luonnoksena jo 3 viikkoa, anteeksi)

Hiuksianikin olen saanut vaalennettua, kiitos hopeashampoon joka pelasti elämäni. Haluan nyt kehua markettituotteita, en niin perusta kampaamomössöille, vaikka uskonkin että ne ovat paljon tehokkaampia. Mutta, kampaamotuotteiden veroinen tuote, BIOZELLIN hopeashampoo ja hoitoaine, jotka löytyvät kaikista isoimmista MARKETEISTA. Olen niitä nyt kaksi viikkoa käyttänyt ja tuote on huomattavasti poistanut keltaisuutta, niinkuin pitääkin. Jopa ihan yllätyin, miten se tuote vaikuttaa niin hyvin, vaikka kyseessä on pelkkä markettituote.

Mutta, alapuolella on muutamia töitä jotka olen jo kaikki saanut valmiiksi :)

VOITTE SEURATA MINUA MYÖS INSTAGRAMMISSA!!!

Astuin instagrammin ihanaan maailmaan. No, istagrammiini pääsee joko täältä tai etsimällä hakusanalla rokkiellu

Aikaisemmin käytössäni oli puhelin, nokia lumia 610 joka kerkesi minulla olla alle vuoden kunnes se päätti sanoa sopimuksensa irti ja mennä paskaksi. No, laitoin sitten tilaukseen ihananihanan iPhone 4:sen, iPhone 5sta en raaskinut ostaa, tämä vanhempi malli ajaa saman asian. Mutta, tämä on IHANA ;)

Itseinho ja oma riittämättömyys

Tuossa kävellessäni poikaystäväni luota, minulla alkoi kirjoitussuoni sykkiä. Mieltä painavasta asiasta tosin. Tuossa jokin aika sitten katsoessani Sopranos nimistä TV-sarjaa, dvd-boksilta tottakai, niin mieleeni tuli eräs asia. En tiedä oletteko kyseistä sarjaa koskaan seuranneet, mutta sarja on todella, seksistinen, todella paljon strippareita ja huoria, ihan sama. Katsoin tätä sarjaa tottakai poikaystäväni kanssa. Yhdessä kohtaa tunsin jotain ihmeellistä, vähän kuin piston sydämessäni, tajusin että olin kateellinen. Kateellinen. Mistä? Ehkäpä siitä, että katsoin sarjaa poikaystäväni kanssa, jossa 10min välein tulee strippibaarikohtauksia, joissa hyvin timmit, laihat ja hyvätissiset naiset keimailevat. Tunsin pistoksen siitä, että entä jos minunkin täytyisi olla sellainen.

Olen aina kadehtinut kaikkia laihoja ihmisiä. Ne kun pysyvät laihoina tekemättä mitään. Aina. Itse olen koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän "läski, lihava, ihrakasa". Siitähän minua jo eskari-ikäisenä nimiteltiin. Myös rumuudesta olen saanut kuulla vaikka mitä. Aina silloin, kun olin n. 12-13v, olin lihava vaikka olin normaalipainossa silti. Silloin tottakai painoin vähemmän, n. 60-62kg ja olin 167cm pitkä. Kun tuli 7-8lk. kesä ja syksy, lihoin yhden puolen vuoden aikana 20kg. 20 vitun kiloa. Nykyään painoni on vaan lisääntynyt ja lisääntynyt. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että olen 1,5v aikana lihonut n. 5kg entisestään. Tai sen jälkeen kun muutin omaan asuntoon. Mutta nyt, kun pituutta on 175cm ja paino huitelee lähemmäs 90kg, niin minua itseänikin ärsyttää. Vituttaa, vihastuttaa, nolottaa ja ties mitä. Jopa oma poikaystäväni sanoi kerran, että olisi tuossa ainakin 10kg varaa pudottaa. 

Itsetuntoni on aina ollut heikko. Aina. Rakastan hyvää ruokaa ja en voi sille mitään. Joudun seuraamaan joka vitun ikistä murusta ja suupalaa jonka suuhuni laitan. Välillä kun syön, minun tekisi mieli oksentaa. Tunnen huonoa omatuntoa monesti siitä jos syön jotain. Varsinkin muiden seurassa. En tiedä olenko itsekäs, mutta kadehdin muita ihmsiä. Johtuu ilmeisimmin siitä, että poikaystäväni ei kovinkaan usein sano mitään hyvää minusta, eikä kukaan muukaan kyllä ja siitä, etten saa itsetuntoani kohotettua. Minun pitäisi pudottaa ainakin 25kg, ennen kun voisin hyväksyä itseni. Muuten tykkään kyllä itsestäni ja mielestäni silmät ovat minun kaunein ominaisuus, mutta kaikessa muussa on paljon tekemistä ja muuttamista. Miksi minusta juuri piti syntyä tälläinen ei niin viehättävä otus, joka kamppailee aina huonon itsetunnon kanssa, tuntee huonoa omatuntoa syömisestään ja siitä, että yritän kaikkeni, että en olisi lihava, mutta mikään ei tepsi. Olen kateellinen kaikille niille, joilla on hyvät geenit ja hyvä aineenvaihdunta, ihan sama mitä ne syö, niin se ei näy yhtään missään. Minä taas, kamppailen ja surkuttelen omaa saamattomuuttani, sitä että en pysty tekemään itsestäni laihaa vaikka kuinka haluaisin.¨

RED TO "BLONDE"

Vähän tämmöstä tukkapäivitystä sen punaisen pehkon jälkeen. Ei siinä, ettenkö siitä olisi pitänyt, mutta blondihipiäisenä punaista saa koko ajan värjätä, juurikasvua varsinkin. Huono väri pysymään, todella. Reilun kuukauden sitä jaksoin haalistuessa katella, kunnes tein jotain ratkaisevaa. Ei suinkaan, päästäni ei ensimmäisellä kerralla tullut blondi, ei läheskään. Tässä oli tulos josta lähdin vaalentelemaan ja tottakai työttömänä kun ei niin paljoa varaa ole niin vaalensin kotona ja onnistun siinä mielestäni kampaajan veroisesti.

Yläpuolella olevassa kuvassa on aloitusväri sekä ensimmäinen värinpoisto. Sanoisinko että, ei paha, oranssi kyllä. Jotenkin nämä kuvat vääristää, ei oo oikeasti noin oranssi tai ei ollut silloin. Tämän jälkeen tein hapatteellisen vaalennuspesun (vaalennusjauhe + kehite + shampoo + kuumavesi), se ehkä vähän vaalensi tukkaa, mutta ei kuin muutaman asteen. Siitä vaiheesta minulla ei ole kuvaa, ihana lumiani sanoi sopimuksensa irti joten kaikki kuvat on siellä, vien tänään sen sitten korjuulle.

Tässä nyt sitten on tukka toisen värinpoiston jälkeen. Keltainen vieläkin, mutta se kuuluu asiaan. Tässä kohtaa vähän leikkasin latvoja ja noita hamputtuneita latvoja pois.

Tässä nyt sitten on se lopptulos. Laitoin toisen värinpoiston päälle vaalean kestovärin, joka taittoi keltaisuutta pois. Mielestäni tämä kaipaa vielä paljon hopeashampoota ja kaikkea tehohoitoja ja mömmöjä. Hieman lyhyempi tukka, mutta jotain uutta pitää aina kokeilla. Näissä viimeisissä kuvissa olen lähdössä viettämään synttäreitäni. Täytin viimeviikon perjantaina 19. Olen edelleen hyvin pahoillani etten ole tänne postannut mitään, toivottavasti asia on vielä korjattavissa.

♥: ellu