Yksinäisen perjantai-illan mietteitä

Kaadan kuohuviiniä lasiin ja alan tarinoida. Tässä oon koko illan miettiny että onko tällä kaikella mitään järkeä. Yhtään millään. Onko millään merkitystä. Minulla. Sinulla. Meillä. Kenelläkään? Ehkä tää on vaan puhetta, ehkä tää on totista totta. Tässä koko illan oo miettynt sitä, että minne kaikki ne mun kaverit on jääny. Hävinny. Kadonnu. Joskus pari vuotta taaksepäin oli mukava istua iltaa ja olla, kuunnella hyvää musiikkia, tanssia ja oli hauskaa. Mutta sitä ei ole enää. Ei enää koskaan. Kuviot muuttuu. Ihmiset muuttuu. Tietenkin, eihän kukaan pysy samanlaisena aina. Se on aivan totta.

Mutta ne hyvät hetket ei katoa koskaan, vaikka kavereita ja ystäviä ei olekkaan. Tai on, kaksi, ja joitain hyvänpäiväntuttuja joihin saattaa joskus baarissa törmätä kerran puolessa vuodessa. Kaikilla on uudet kuviot, uusi elämä, ja niinpoispäin. Ennen saatettiin nähdä päivittäin tai joka toinen päivä, nyt kerran kahdessa viikossa, kuukaudessa, kahdessa kuukaudessa jne. Ehkä se on tätä aikuisuutta, kavereita ei tule nähtyä niin usein. Onhan niitä kavereita sitten muualla suomessa, mutta niitä tulee sitten vielä harvemmin nähtyä, kerran vuodessa ja vähemmän. Ei inspaa. Päiväni menee siihen että aamulla herään aikasin, 7 aikoihin lähden linkkuasemalle tepastelemaan, ennen kahdeksaa hyppään bussiin ja 9 aikaan olen vuokatissa. Noin. Tulen bussilla kajaaniin n. klo viiden aikaan iltapäivästä ja sitten menen mummilla käymään tai kämpille. Ja sitten möhötän koneella, ihan ku en olisi koneella jo tarpeeksi töissä.Fiilistelen tässä kavereista muistuttavalla musiikilla ja mietin että mihin ne onkaan kadonneet. Niitä biisejä joitten tahdissa aikoinaan jorattiin, fiilisteltiin. Mutta, eiväthän ne koskaan oikeastaan ole olleet sellaisia joille viitsisin soittaa että mitä teet, nähtäiskö. Tai en tiedä. Kaadan lasiin lisää kuohuviiniä ja jatkan mietiskelyä. Hyvää yötä.